Ylen tarkoituksenmukaisuus

Olen sitä mieltä, että meillä tulee olla epäkaupallinen mediatalo, jonka tavoitteena on luoda laadukasta ja sivistävää materiaalia viihteen ja kertakäyttöisen materiaalin tasapainottamiseksi. En ole pitkään aikaan katsonut telkkaria kunnolla, mutta minulle on tullut sellainen tunne, etteivät Ylen saamat varat kuitenkaan luo mitään oikeasti haastavaa ja mielenkiintoista materiaalia eetteriin esitettäväksi. Yle Teema on hyvä juttu ja sieltä tulee välillä mielenkiintoisia dokkareita ja elokuvia, joita kaupalliset kanavat eivät suostu näyttämään.

Kotimaiset Ylen tuottamat sarjat ovat kuitenkin lähes poikkeuksetta olleet suurta kuraa. Haastavaa, poikkeavaa ja uutta syntyy harvoin. Uutishuone on kuulemma hyvä poikkeus, vaikka sekään ei käsittele aikakautensa taustalla jylläävää suomettumista tai Ylen hallinnon vahvaa vasemmisto-otetta. Viihdyttävä se kuulemma kuitenkin on. Uutisvuoto on toinen hyvä formaatti, vaikka vitsit ovat alkaneet jo vähän väsähtää. Presidentin kanslia loi jo sellaisen fiiliksen, että joko Suomeen on rantautunut kunnollinen poliittinen parodiaohjelma. Tuntuu kuitenkin, että sekin tyytyy tarkastelemaan enemmän poliittisia hahmoja kuin heidän toteuttamaa politiikkaa. Teräviä saati kriittisiä huomioita yhteiskunnan tai politiikan tilasta ei uskalleta tuoda esiin. Puhtaan sketsihuumorin saralla Studio Julmahuvin jälkeen ei ole tullut mitään vastaavaa, varoja kun ei haluta komediaan laittaa liiaksi. Komediaan ei osata suhtautua sen vaatimalla vakavuudella.

Yle on kuitenkin viimeaikoina esittänyt tosi paljon juttuja, jotka hyvin voisi esittää myös joku kaupallinen taho. On tyhmää, että vaikkapa jotain ilotulituksen sm kisoja ja lätkämatseja näytetään Yleltä – nehän eläisivät ja voisivat hyvin ihan kauppalisinkin voimin. Noi tulite jutut on kyllä tosi tosi upeita, mutta silti . Miksi näyttää tuettuna sellaista joka toimis ihan kaupallisinkin voimin?

Yle voisi keskittyä asiaohjelmien tekemiseen ja misinformaatiota vastaan taistelemiseen

Ai niin oi ostin just lennot lontooseen Hauskaa päästä viimein reissuun, matkailua on tullut viimeaikoina harrastettua ihan liian vähän. toivottavasti joku kaveri siellä kun minäkin. No sen näkee sitten!

Put down the fork, piggy.

Elämme outoja aikoja. Mallit, mainokset ja elokuvat huutavat, että ihmisten pitäisi olla laihoja. Tuntuu siltä, että liikuntaa, aktiivisuutta ja upeaa fysiikkaa ihannoidaan enemmän kuin koskaan. Silti yhä isompi osa ihmisistä on ylipainoisia. Ei ilmeisesti mene viesti perille . Sille, että being fat is bad mmkay on kyllä muitankin syitä, kuin se, että Kate Mosskin on. Ylipaino on oikeasti niin ku polttaminen – vitun epäterveellistä, ja ennen kaikkea ihan täysin totaalisen turhaan. Ylipainolle ei todellakaan ole mitään syitä (paitsi tietenkin vakavat metabolianhäiröt mutta niitä nyt oikeasti on jollain 1% ylipainoisista).

Tänään joku lukiolainen keksi Hesarissa, että lapsien kohdalla syy on vanhempien – ja niinhän se on. Lapsien ylipaino on aina vanhempien vika, ja uskon vakaasti, että lapsen ylipainon tulisi olla peruste huostaanotolle siinä missä lapsen hakkaamisen tai muun heitteillejätönkin.  Sen vielä jotenkin hyväksyy, että pilaa oman elämänsä ylipainolla, mutta lasten elämä on sitten eri juttu.

Ja jos joku ihmettelee, miten sitä oikein laihdutaan, niin….

Viisautta vai lahjakkuutta?

Erään määritelmän mukaan lahjakkuus on kyky löytää ja ratkoa ongelmia, jotka auttavat yksilöä kehittämään itseään. Toisen määritelmän, joka ei tietystikään sulje ensimmäistä pois, kuvaa lahjakkuuden monilajisena monitaitoisuutena. Howard Gardnerin mukaan jokaisella ihmisellä on jokin tai joitain osia lahjakkuuden seitsemästä eri lajeista. Osa ilmenee heikompana ja osa vahvempana. Yhteiskunnallinen arvostus eri lahjakkuuksien suhteen vaihtelee varmastikin kulttuureittain ja trendien mukana, mutta jokainen löytää varmasti jonkin osa-alueen, jossa kokee olevansa lahjakas tai ainakin parempi kuin jossain toisessa osa-alueessa. On olemassa myös poikkeuksellista lahjakkuutta, jossa jokin lahjakkuuden laji on selvästi muita lajeja dominoivampi.

Tilanne voi olla vaikka se, että ihminen on matemaattis-loogisesti äärettömän lahjakas, mutta interpersonaalista lahjakkuutta ei ilmene lainkaan (kykyä ymmärtää muita ihmisiä ja ihmisten välisiä suhteita). Älykkyys on yksi lahjakkuuden alalajeista. Älykkyyden määrittely ei ole kovinkaan yksiselitteistä, eikä konsensusta asian suhteen tunnu olevan. Perusjako koulukuntien kesken on kuitenkin seuraava: Toiset korostavat älykkyyden toiminnallisuutta ja yksilön kykyä selviytyä omien resurssien puitteissa yhteiskunnan tai elämän erilaisista haasteista, eräänlaista hyvää maailmanhavainnointikykyä.Yhteiskuntamme sattuu olemaan sellainen, että se hakee kaikkea poikkeavaa ja mullistavaa, mikä taas ruokkii lahjakkuuksien hakemista ja lahjakkuuden turhaa korostamista. Jokaisen tulisi ymmärtää, myös lahjakkaiksi itsensä kokevien, että oma lahja ei välttämättä ole yhtään sen kummempi kuin kenenkään muun. Joitakin lahjoja arvotetaan eri asteikoilla meidän kilpailuyhteiskunnassamme (jos kaikki lahjakkuudet olisivat samanarvoisia, huomiotalous kuihtuisi), mutta se ei vähennä yksittäisten ihmisten lahjakkuuksien arvoa.

Itse koen, että kirjoittaminen on yksi minun lahjakkuuksistani, johti se sitten 7 päivää -lehden toimittajaksi, vapaaksi kirjailijaksi tai ikuiseksi pöytälaatikkorustaajaksi. Se, mihin kirjoittamiseni johtaa, ei ole siis pelkästään minusta itsestäni kiinni. Jos on luova mieli, lahjoja, hyvä tuuri ja halu kehittää omaa ilmaisuaan, voi olla, että alalla menestyy. Tai sitten ei. Jos haluan olla varma siitä, että en koskaan saa asiaa selville, parasta olisi lopettaa kirjoittaminen tähän paikkaan. “Joku on kuitenkin mua parempi ja lahjakkaampi, miksi siis kirjoittaa?”